HIUSKRIISEILYÄ

torstai 7. marraskuuta 2013

Puhutaas vähän hiuksista! Mua on pitkän aikaa ahistanu melkosesti tää mun tämänhetkinen tukka, koska tää vaalennusoperaatio ei oo vieläkään ihan valmis. Joissain niissä tummemmissa välivaiheissa oon pysynyt ihan mielellänikin hetken, mutta nyt oon saanut jo tarpeekseni tästä keskeneräsestä epätasasen värisestä hamppukasasta. Ja aivan kuin nämä kamaluudet ei riittäisi, niin siihen vielä lisäksi kovaa kyytiä kasvava juurikasvu sekä älyttömän nopeasti rasvoittuva tukka - ai että mä tykkään :-D 
Mun hiukset meni niiden monien vaalennuksien jälkeen sen verran huonoon kuntoon, että sen takia oon nyt pitänyt pari kuukautta taukoa värjäämisestä ja jättänyt asian puolitiehen. Välillä oon pistänyt hopeashamppoota viemään vähän keltaisuutta pois, mutta se ei oo ollut kamalan suuri lohtu tukan ollessa kuitenkin joistain kohdin tummempi kuin joistain (alla olevassa kuvassa näkyy, kuinka on sivuilta tummempaa). Tänään ostin Cutrinin värihoitaineen, jonka pitäis kirkastaa ja antaa hiuksille kiiltoa. Saas nähdä miten toimii!
Mä en oo koskaan ollut kova stressaamaan mun hiuksista, mutta nyt alkaa olla sen näkönen reuhka, että pitäis jo huolestua, jos tämä ei mua vaivaisi. Kampaamokäynti ei tule kuuloonkaan mun budjetilla, joten on tyydyttävä niihin sävytteisiin sekä kaupan väreihin. Kaupan väreistä päästäänkin siihen, että mä en enää uskalla värjätä niillä ainakaan niin, että osuu yhtään päänahkaan... Viime kerralla nimittäin kun värjättiin, niin mulla tuli jotain näppylöitä päänahkaan. En toki oo ihan varma johtuiko värjäämisestä, mutta en vaan halua ottaa riskiä, että ensi kerralla mun pää turpoaisi ja kuolisin. Se ripsien aiheuttama allergiareaktio teki musta totaalisen pelkurin näissä asioissa, mutta parempi pelätä, kuin katua. Oon nyt pohtinut niitä kaikkia "luomuhiusvärejä" ym., joten olisi kiva kuulla niistä kokemuksia! 
Oona lupautui onneksi leikkaamaan multa huonoja latvoja pois tässä joku päivä, joten se tuo jo vähän helpotusta tähän elämääkin suurempaan kriisiin. Nää hiukset kun ovat ohentuneetkin aika paljon tässä värjäillessä, niin leikkaamalla näyttää taas vähän paksummalta ja terveemmältä koko tukka. En edes muista, milloin oon viimeksi näitä leikkauttanut! Pitäisköhän vähän petrata näiden hiustenhoito-juttujen kanssa...? :-D

Zemmosta kriiseilyä keskiviikkoiltana! Mutta tosiaan, kaikki vinkit hiuksiin ja etenkin noihin "luomuhiusväreihin" liittyen on tosi tervetullutta :-) 

39 kommenttia:

  1. Täälä ainakin yks kokemus noista näppylöistä ja luomuväreistä!
    Pienempänä mulle tuli hennatatuoinnista hiusväriallergia jonka takia ekan kerran värjättyä normiväreillä mulle tuli just hiusrajaan näppylöitä jotka kutis ihan vietävästi.
    Noh vaihoin sit ainoana vaihtoehtona noihin hennaväreihin ja voin sanoo että tyytyväinen oon koska pääsin eroon kutinasta ja väritkin on mulle kelpaavia :) Niissä tosiaan se huono puoli on että sen jälkeen kun hennavärejä käyttää niin ei normaaleihin väreihin voi palata (näin oon lukenu) ja hennavärit haisee aika pahalle ainakin omasta mielestäni :D Tietenkin luomuväreissä on se "ongelma" että väri ei ole aina välttämättä esim. juuri se kirkkaan punainen mitä paketissa lukee, ne vaihtelee tosi paljon omista hiuksista mikä sävy tulee, mutta ite oon nähny sen positiivisena asiana koska ei sitten monilla ole samanvärisiä hiuksia :) Mutta sävytys värejä voi tietenkin käyttää! Ja lisää plussaa se, että luomuvärit tekee hiuksista ainakin kiiltävämmät ja auringossa väri pääsee etuihinsa!
    Hups tais tulla nyt astetta pidempi kommentti.. Toivottavasti nyt sait tästä edes jotain irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mistähän se johtuu, ettei voi normi värejä enää hennavärin käytön jälkee käyttää? ;o Noi kaikki luomuvärit kuulostaa musta jotenkin vaan niin uskomattoman oudolta, kun niissä joissain ainakin on jotain pähkinöitä ja kaikkee tommosta haha. Kiitos ihan älyttömästi kommentista, täst oli tosi paljon hyötyä näihin mun pohdintoihin! :-)

      Poista
    2. tein lisätutkimuksia ja löysinkin että kyllä hennaväreistä voi palata takaisin normaaliin hiusväreihin jos ei mitään allergiaa ole :) mutta jep löysin vielä yhen hyvän aiheeseen liittyvän postauksen yhdestä blogista: http://the-wellness-diary.blogspot.fi/2011/12/hennavaria-vai-vetyperoksidia.html?m=1

      toivottavasti nyt löydät sen hyvän värjäysvaihtoehdon ittelles! :)

      Poista
    3. Okei no hyvä, koska sit niitä hennavärejäkin vois kokeilla! :) Kiiitos paljon, pitää käydä kurkkaamassa toi linkki!

      Poista
  2. Itse värjäilin just semmosilla luontaistuotteilla jotka on hellävaraisempia hiuksille ja omat hiukset värjäs ainaki tosi hyvin, en sit tiiä ku mulla on luonnostaanki tosi vaaleet hiukset. Ostin kuitenki kyseisen värin ruohonjuuri kaupasta, mutta hinta kyllä kirpas tais nimittäin olla 20-30 euroa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auts vähän kalliimmat hinnat, ku perus kaupanväreillä :-D Mullaki on luonnostaa aika vaalee tukka, joten vois olla ehkä ihan hyviä mullekki!

      Poista
  3. Vaikka sun hiukset on vielä vaiheessa, niin musta ne näyttää oikein kivoilta:)
    Joo,kannattaa ottaa tosissaa kaikki rakkulat ja muut mitä värjäilystä syntyy. Vaalennukset ja vaalentavat värit on tosi raskaita päänahalle. (vaalennus ei kuitenkaan yleensä varsinaista allergiaa aiheuta, niinkuin esim. mustat ja tummat hiusvärit.)
    Ja sun hiukset näyttäisi olevan jo siinä vaiheessa,että raidoituksella voi vaalentaa ja vaikka Goldwellin VAAHTOSÄVYILLÄ taittaa keltaisuutta ja muutenkin sävyttää vaaleita hiuksia. Mun blogissa on noista vaahtosävyistä lisää, jos haluat katsoa:)


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep niinhän ne on :/ Raitoja oon pistäny aina välillä päähän ja ne vois olla nyt siinäkin mielessä hyvä vaihtoehto, kun vetäsis värjäämisen ajaksi päähän sen raitahupun, ettei päänahkaan osuisi väri. Pitääki käydä kurkkaamassa sun blogista noista! :-)

      Poista
  4. Ite olin kerran värjäämässä jollain blondilla sävytteellä, ei siis ollu ees kestoväri. Äiti sit jankkas ja jankkas et tee se allergiatesti. No tehtiin se ja laitettiin ohjeen mukaan korvan taakse sitä ainetta ja mullahan turpos koko takaraivo :) Empä sit värjänny.. kampaajalla oon saanu vaalennettua kyl.

    Noihin tummempiin kohtiinhan vois vielä laittaa jonku vaalennuksen ja sit vaa hopeamömmöi kehii. http://www.pretty.fi/media/catalog/product/cache/1/image/500x500/9df78eab33525d08d6e5fb8d27136e95/b/i/bioz-6170.jpg
    tää on musta tosi hyvä ja maksaa jonku kympin.
    Mun mielestä sun hiukset näyttää kyllä tosi kivoilta noinki, eikä juurikasvu todellakaan oo paha! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onneks testasit! Kävitkö sä jossain allergiatesteissä sit testaamassa, että mille aineelle oot allerginen? Ku rupesin vaa miettimää, että onks noissa sävyteissä samaa kamaa sisällä, kuin ihan kestoväreissä? Eli noi sävytteet ei siinä tapauksessa oliskaan mikää turvallinen vaihtoehto :-D
      Just tota samaa (eri purkissa vaan) mulla on tällä hetkellä just loppumassa! Oli kyllä ihan hyvä hinta/laatu-suhde :) Ei toi juurikasvu varmaan häiritsisi niin paljoa, jos olisi tasavärinen tukka joka puolelta, eikä tossa sivuilla tommosta tummempaa.. :D

      Poista
  5. Ootko kokeillu sitä että käyttäsit vaikka viikon ajan jokapäivä hopeeshamppoota ja sit taas viikon normaali yms kk ajan tai sit jokatoinen päivä? se oikeesti tehos mulla aika hyvin kun oli vaalennusprojekti meneillään! tuli huomattavasti tasasempi väri! Ite en kanssa allergioitten takia voinu värjää vaaleella värillä saati sitte värinpoistoilla! raidat oli ainut vaihtoehot ja niitäkää ei voinut laittaa tyveen asti! Loppujen lopuks mulla meni hermo siihen kuinka kokoajan puski se tummempi tyvi sielä (vaikkakin sekin vaalee) mutta tumppempi maantienvärinen kun se värjätty ja sai mun tukan näyttämään kokoajan tosi likaselta niin päätin vaan vetästä takasin sen tummeman sävyn niin hiukset näytti miljoona kertaa parempi kuntosilta eikä yhtään likasilta kun oli "tasanen" väri! Ja tummemmista väreistä kun löytyy paremmin niitä allergikoille sopivia vaihtoehtojakin! Esim Olia! Joten ootko miettinyt sitä että värjäisit takasin tummaks? Tumma on aina tyylikkäämpi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo kokeillu! Vois kyl kokeilla, ellei toi oo niin tujuu kamaa, että vetäsee heti harmaaks haha :D Mitä mä oon lukenu ja käsittäny, ni eiks tummissa hiusväreissä oo just sitä jotain usein allergisoivaa ainetta enemmä, ku vaaleissa väreissä? Ja ei tuu kuuloonkaan mulla enää tumma tukka! Kyllä tää vaalea on paras väri mulle ja kun nyt näiden allergia-juttujen kanssa on helpompikin vaalea, kun ei mua tässä haittaa toi vaalea maantienharmaa juurikasvu niin paljoa, kuin tummassa :-) Oliaa oon myöskin miettinyt, vaikka ei sekään täysin allergisoimaton oo! Mutta toi on kyllä ihan totta, että tummemmalle tukalle noita luomuvärejä ainakin löytyy paremmin :/

      Poista
  6. Suosittelen Olia hiusväriä! Itekki oon saanu hiusväristä joskus ihottumaa ja on kirvelly päänahassa yms, mutta olia värit ei sisällä ammoniakkia ja ei haise pahalta. Päänahassa ei tunnu sen ihmeellisemmältä kun jos shampoota laittas päähä! Eikä ne maksa ku sen 15e. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mä oon miettinykki, mut luin jostain, ettei sillä saa yhtään vaalennettua? Kun mulla on noita vähän tummempia hiuksia vielä. Kuulostaa kyllä muuten sen verran hyvältä, että sitä vois kokeilla kun on saanut vaalennettua kaikki tummat kohdat! :-)

      Poista
  7. Mä oon huomannu että jotenkin se vaalentaminen saa ainakin mun tukan rasvottumaan paljon nopeammin ja se on tosi rasittavaa! Itekin suosittelen noita Goldwellin vaahtosävytteitä. Niiden valikoimissa on sellasia violettiin taittaviakin sävyjä joilla on "hopeashampooominaisuuksia" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toinen jo, joka kehuu noita Goldwellin vaahtosävytteitä! Jos ei tuo mun vasta ostama sävytejuttu oo hyvää, niin pitää varmaan pohtia niitä :)

      Poista
  8. käy jossain amiksessa värjäyttäää? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nojoo totta, sekin on yks vaihtoehto! :-)

      Poista
  9. Ite oon pari kertaa värjänny Naturtint-hiusvärillä, joka ei sisällä ammoniakkia ja oon tykänny ihan hirveesti! Hiukset ei mee värjäämisen jälkeen huonoon kuntoon ja ite se värjääminenki onnistuu oikein mukavasti. Naturtint:iä saa ostettuu esim. vitacost.comista tai feelunique.comista eikä maksa kun n. 13e :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oo tommosesta kuullukka! Pitääki vähän tutkia, kiitti vinkistä! :)

      Poista
  10. Ite oon värjänny sipulilla ja kahvilla hiuksii :D Mutta ootko ajatellu raidotamista hupun kanssa? Ostaa erikseen raitahupun ja värin (ei tarvi koko väriä laittaa..) MUTTA sulle sopis ihan sikahyvin lyhempi malli :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipuli ja kahvi?? :-D Haluun kuulla näistä lisää... Joo siis semmosen raitahupun kanssa mä nyt aattelin varmaan värjätä jollain kaupan värillä, millä saa noi tummat kohdat pois! Sen jälkeen jos alkais olla vaalentamiset siinä, niin pitäis vaan löytää joku väri, millä uskaltaa juurikasvun ja koko tukan muutenkin värjätä... Lyhyempi tukka ei oo mun juttu yhtään, mutta kyllä näistä joutuu jonkin verran pätkästä pois :-D

      Poista
    2. Myös esim. sitruunalla, hunajalla ja teellä voi järjätä hahah

      Poista
    3. Pakko googlaa miten tommoset toimii.. :Dd

      Poista
  11. googlaa color maskit! niillä vaaleilla ainakin saa taitettua hiusta kylmään tai lämpimään sävyyn ja hoitavat myös hiusta samalla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis sillon ku mulla oli tumma tukka, niin mulla oli semmonen color maski ja oli ihan älyttömän hyvää! Sitä on kyllä pakko kokeilla vaaleellekkin tukalle jossain välissä :-)

      Poista
  12. mäkii suosittelen tota goldwellin vaahtosävytettä! ja sit tohon rasvottuvaa hiuspohjaa on esim moroccanoililla olemas semmosta rasvoittuvan hiuspohjan hoitoseerumii, mikä on mun siskolla ainakii toiminu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joooo henna goldwellin vaahtosävyt vaan päähän!! 10v tai 10bs, mäkii suosittelen :) -oonu

      Poista
    2. Kai se on sit kokeiltava sitä ku noin monet kehuu, haha! :-D Ja hei kiitti tosi paljon tost moroccanoil-vinkistä! Pitää kokeilla :-)

      Poista
  13. Naturigin on tosi hyvä! saa peruskaupoista, eikä maksakkaan ko joku 10-15e paikasta riippuen! suosittelen :--) Käytin itse Naturiginiä kun blondasin, ei kärsinyt tukkakaan edes paljoa mitä muilla väreillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästäkään en oo koskaan kuullu, pitää googlailla siispä tämäkin :D Kiitos vinkistä!

      Poista
  14. Voi mistä toi ihana takki on? :)) rakastuin siihen heti!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihana! Sheinsidelta :)

      Poista
  15. Mulla on ihan sama ongelma! Oon pitänyt parin kuuauden tauon vaalentamisesta, ja suunnitteilla ois enne joulu käyda laittamassa taas vähän vaaleaa väriä sekä napata huonot latvat pois! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nonni! Toivottavast sais jouluu mennessä tän tukan jo hyväks... :-D

      Poista
  16. mie oon muutaman kerran tehny c vitamiinilla vaalentamisen ja hyvin on väri päässä kirkastunu! yks ilta lueskelin netistä hiusten vaalentamisen kotikonsteja joissa tyrmättiin sitruuna, joka kuivattaa hiuksia. löysin sitten paljon tietoo tosta c vitamiini jutusta ja päätin kokeilla. mun hiukset ei kärsineet yhtään, kun ton puolentoista tunnin jälkeen pesin vitamiini shampoo seoksen päästä ja laitoin korjaavaa hoitoainetta päähän! vanhemmat huomas eron parin, kolmen käyttö kerran jälkeen ja itekkin huomasin kyllä kun otin ennen - jälkeen kuvia :D! ihan mieletöntä toi vitamiinin käyttö! tarviit siis vaan niitä c vitamiinejä, suihkuhattu (jonka alle laitat aineen muhimaan 1h-1,5h) ja shampoota! :) peräkkäisinä päivinä ei kannata pistää päähän, ettei tipahda päästä hiukset :-D tässä linkkiä, minkä avulla kokeilin: http://www.heartpumpsdiesel.org/2013/09/hiusten-vaalennus-c-vitamiinilla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa oudolta! Mut pitää joo ehdottomasti lueskella tostaki lisää, koska kuulostaa kyl aika mielenkiintoselta :-D Etenki jos se oikeesti jollain toimiikin... Kiitos vinkistä!!

      Poista
  17. En tiiä onko joku jo korjannut alun kommenteissa olleen väärinkäsityksen, mutta tavalliset hennavärit EIVÄT aiheuta sitä etteikö voisi enää koskaan värjätä! Ainoastaan musta "henna" aiheuttaa sen, musta henna kun ei ole sama asia kuin oikea henna.

    http://pupuleipomo.blogspot.fi/2014/04/hidasta-myrkkya.html Lisää tietoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuolla alussa joku korjaskin, että voisi siirtyä normiväreihin takaisin vaikka olisi värjännyt hennalla! En oo kuitenkaan uskaltautunut kokeilemaan noita hennoja, kun on niin vieras juttu.. :D

      Poista