GETTING READY FOR SPRING

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Juuri kun kerettiin intoilemaan, että kevät alkaakin tänä vuonna jo näin aikaisin, luontoäiti paiskasi oven kiinni nenän edestä. Toisin sanoen takatalvi tuli ja sinne meni ne lumettomat kadut sekä kevään ensimmäisimmät sukkahousukokeilut. Minä tietenkin hätähousuna kerkesin jo kaivaa arkimekot kaapista ja asetella ne rekkiin sekä siirtää paksuimmat neuleet kaappiin... Huomiselle onneksi tosin on luvattuna vähän parempaa säätä, joten ehkä silloin pääsen vihdoin testaamaan ensimmäisissä kuvissa näkyvää asua!

Tänä keväänä mä uskon pukeutuvani paljon vaaleisiin sävyihin (valkoista, nudea, ruskean eri sävyjä),  sillä mulla on tällä hetkellä menossa joku älytön rakkausvaihe vaaleisiin ja hempeisiin väreihin - kelläpä nyt kevään tullen ei olisi? Etenkin raikkaat kokovalkoiset tai vaaleista sävyistä kootut asut.Vaaleiden sävyjen lisäksi uskon pukeutuvani paljon päähineisiin, mekkoihin ja hameisiin sekä enemmän korkokenkiin kuin edellisinä vuosina. 

Kokosin siinä samalla vaatteita järjestellessä muutamia kivoja asuja keväälle, enkä malta odottaa näihin pukeutumista! Suosittelen muuten muillekkin tätä, että tylsinä päivinä kokoaa asuja valmiiksi vaikka jo sinne kesäsäille asti ja ottaa niistä kuvat. Käytän myös sitä aikaisemmin mainitsemaani kännykän muistilista-taktiikkaa, mutta näiden kuvien ottaminen on mun mielestä tosi kivaa ja lähtee helpommin inspiraatio rönsyilemään ihan pelkästä omasta vaatekaapista :-)




Tämä asu on ollut mun mielessä jo kuukauden päivät. Kokovalkoinen asu muuten, mutta päälle vetäisen vielä pitkän tumman harmaan neuleen sekä Air Maxit. Lippis, neule sekä valkoiset farkut ovat uusia ja jokainen niistä ihan super hyviä ostoksia keväälle. En ymmärrä miten olen pärjännyt tähän asti ilman valkoisia housuja! Sopii oikeastaan kaikkiin samoihin asuihin, mihin mustatkin ja ovat jotenkin tosi freshit ja keväiset. 
Lippistä kaipailin jo viime kesänä ja nyt vihdoinkin ostin sen! Tahtoisin tämän saman vielä pinkkinä ja mustanakin. 



Nämä söpöt shortsit on ostettu viime kesänä, mutta en tiedä mihin nämä ovat jääneet pyörimään, kun en ole tainnut kertaakaan näitä käyttää. Nyt onneksi taas löysin ja tulevat varmasti pääsemään tänä vuonna käyttöön!




Vaaleiden vastapainoksi mustaa asua. Tämän asun voisi pukea oikeastaan minä vaan vuodenaikana, kunhan on sään mukaiset sukkahousut ja takki, mutta mukavuuden haluisena olen jättänyt sukkahousujen ja hameen yhdistelmän talveksi lähestulkoon kokonaan pois laskuista, jos juhlimista ei lasketa. Nyt alkaisi kuitenkin säät pikkuhiljaa suosimaan tätäkin asua!



Mustia (teko)nahkaisia hapsuja sekä hempeää valkoista<3





Vaaleansinistä sekä vaaleanpunanudea (??) - onko söpömpää väriyhdistelmää olemassakaan! Päivettynyttä ihoa vasten varmasti ihan täydellisen näköinen asu kesälle<3

20 kommenttia:

  1. Mullakin on ollut valkoset farkut ostoslistalla pienen ikuisuuden ja noi vaaleat sävyt nappaa paremmin kun hyvin! Ostitko mistä farkut ja lippiksen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkut löysin Seppälästä ja New Eran lippiksen tilasin Bubbleroomilta :-)

      Poista
  2. Voieei! Mistä toi mekko on? Aivan ihanan värinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on hame sekä toppi :-) Hame Ebaysta ja toppi Ginasta!

      Poista
  3. Niin ihania kuvia ja asuja! En malta oottaa noiden näkemistä sun asukuvissa :)

    werablee.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Veera! :) Mäkään en malta odottaa että pääsisin pukeutumaan näihin...

      Poista
  4. ihan älyttömän ihana tuo viimeinen! mistä nuo shortsit ja toppi mahtaa olla? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siinä on hame sekä toppi ja hame on ebaysta ja toppi ginasta :-)

      Poista
  5. Sulla tais olla revityt noi valkoiset farkut, ainakin kuvan perusteella. Ne taitaa olla aika cool nykyään. Itte tosin oon sitä mieltä, että ehjät on aina tyylikkäämmät. En tiedä sitte, oonko mä liian vanhanaikainen :D, mutta omalla kohdallani en oo koskaan ollu muutenkaan mikään kuluneitten farkkujen fani. Mutta kuitenkin tää on vain mun mielipide :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on revityt ja mä taas tykkään näistä revityistä sekä ihan niistä ei-revityistä yhtä paljon. En mä usko että sä vanhanaikainen olet - makuja vaan on erilaisia! :-)

      Poista
  6. Voi toi eka ja vika asu näyttää ihan äääälyttömän mageelta, me like it! :)

    VastaaPoista
  7. mistä nuo mustat nilkkurit on ja paljon maksoivat?ihania asuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellokselta joskus 1,5 vuotta sitten muistaakseni ja jotain 60€ taisivat maksaa :-) Näitä löytyy monista muistakin kaupoista! Kiitos:)

      Poista
  8. hei ihana postaus!voisit tehä tälläsii useemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mäkin tykkäsin tän tekemisestä tosi paljon, joten varmasti tulee jatkossakin :-)

      Poista
  9. Useammin tämmöisiä postauksia! Itse ostin joskus valkoiset farkut vilan alesta 5€!!, mutta en osaa käyttää ku tuntuu vähän teiniltä tai "amikselta" :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saamanne pitää! :) Oho no sä et omistasi paljoa joutunut maksamaan! Joo mä ymmärrän ton fiiliksen hyvin, koska mullakin oli vähän samanlaisia ajatuksia ennen valkoisista housuista... Ja poikaystävä oli aluksi ihan näitä vastaan haha :-D

      Poista
  10. Ooo, tuo viimeinen asu näyttää TÄYDELLISELTÄ!

    Milla / millamainen

    VastaaPoista