COOLEST JACKET EVER

torstai 24. huhtikuuta 2014

Pari päivää sitten vastaanotin maailman siisteimmän takin - kahisevan ja rapisevan ufotakin. Jakaa varmasti mielipiteitä, mutta mä oon aivan rakastunut tähän. Jonkun aikaa olen haaveillut ihan vaan mustasta bomber-takista (haaveilen edelleen), mutta en voinut vastustaa tätä, kun löysin Membersiltä hyvästä alennuksesta. Takki on siis Fanny Lyckmanin Estradeurille tekemästä AW/XIII-mallistosta. Mikään kamalan monikäyttöinen tämä ei ole, mutta en malta odottaa lämpimämpiä säitä ja paljaita sääriä tämän kanssa! 

Ja sitten vielä pieni tarina vaihtuneen jakauksen takaa :-D Toissailtana sain mahtavan älynväläyksen värjätä juurikasvu pari viikkoa sitten ostamallani Olia-värillä, kun juurikasvua oli kertynyt enemmän kuin laki sallii ja Oliat olin todennut ihan hyväksi itselleni, joskin juurikasvuahan nämä eivät täysin kykene värjäämään. Sinänsä juurikasvu ei enää tämän värisen tukan kanssa niinkään mua häiritse ja oon muutenkin (ehkä vähän turhankin) rento mitä tulee hiuksiin. Päätin kuitenkin värjätä, sillä seuraavana päivänä oli työhaastattelu, mikä on aika harvinaista herkkua nykyään ainakin täällä päin. Ikinä ennen kotiväreillä ei ole käynyt mitään mokia, mutta nyt sitten tultiinkin ryminällä alas sieltä kotivärjäyksen "mestareiden" pilvenhattaroilta - juurikasvu muuttui maantienharmaasta keltaiseksi. Seuraavan aamun työhaastattelusta ja hiusten tärkeydestä huolimatta en vaipunut minkäänlaiseen epätoivoon, vaan nokkelana onneksi huomasin olevani sittenkin vielä huonompi kotivärjääjä, kuin luulinkaan. Jakausta nimittäin vaihtaessa hiuksille ei ollu käynyt juuri mitään, eli en ollut levittänyt kamalan tarkasti sitä väriä :-D Onni siispä onnettumuudessa, että olen vähän tohelo värjäämään. 

Ps. tänään aamulla heräsin ihaniin uutisiin - hiuskatastrofista huolimatta mut otettiin töihin!! Paras aamuherätys kyllä aikoihin :-D Jos jostain palkasta sitten kävisi ihan kampaamossa värjäilemässä...

IMG_0104 – kopio IMG_0025 – kopio IMG_0074 – kopio IMG_0084 – kopio

takki: Fanny Lyckman for Estradeur

24 kommenttia:

  1. Voi vitsit miten kiva takki! Sopii sulle hyvin :-) Täällä on muuten toinen ketä sai aamulla kuulla pääsevänsä töihin, nyt oon niin onnellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Töihin pääseminen on tällä hetkellä kyllä suurin ilouutinen, mitä olisi voinu tulla! :-D Onnittelut siispä sinnekkin!

      Poista
  2. IHANA TAKKI JA PIDÄ TUO JAKAUS!!!!!! sopii sulle aivan älyttömän hyvin! Sopii kuin nenä päähän ja heti näytät paljon "tyylikkäämältä" kun ei oo se perus keskijakaus! Peukutan ja tykkään aivan mahtava :)) Ja onnea uudesta työstä! Saako udella että minne pääsit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon! :-) Mä taas tykkään jotenkin enemmän kuitenkin siitä keskijakauksesta ja tässä sivujakauksessa tuntuu jotenkin paljon nuoremmaltakin! Mutta vaihtelu kyllä virkistää ja nyt pitää pitääkkin tämä jakaus jonkun aikaa, kun se keskijakauksen tyvi on niin keltainen... :-D Punnitse&Säästä-nimiseen kauppaan!

      Poista
  3. oi ku upee takki! ja sun hiukset kans on vaan niin ihanat :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon Sonja :)

      Poista
  4. Tosi kiva jakaus! Minne pääsit töihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Punnitse&Säästä :)

      Poista
  5. vau! ihan sairaan makee :)♥♥

    VastaaPoista
  6. Minulle on käynyt myös noin, että tyvi on muuttunut keltaiseksi, vaikka tarkoitus oli värjätä se melkein valkoiseksi. Tämä tapahtui vuosi sitten kampaajalla ja juuri ennen yo-juhlia :/ Vieläkin hiuksissani näkyy kellertävä raita, vaikka sitä kohtaa on vaalennettu monta kertaa. Hienoa, että olet saanut peitettyä keltaisen tyven noin helposti ja onnea työpaikasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikää sulla oli vielä pahempi kyllä toi ja vieläpä kampaajalla?? Voin kuvitella mikä tuska sulla on ollut silloin :/ Kiitos paljon!:)

      Poista
  7. Onnea työpaikasta murunen !! mä tiesin että saat sen ! <3

    VastaaPoista
  8. Oooh! SUPERUPEA! Ja hei, nää kuvatkin on aivan ihania!

    Milla / millamainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Joo siis onnistuttiin saamaan näihin kuviinkin ihan vahingossa tommosta "ufomaisuutta" :-D

      Poista
  9. It looks amaaazing on you! :)

    VastaaPoista
  10. Oo onnea työpaikasta Henna!! Tervetuloa saman katon alle töihin ;)

    VastaaPoista