DONUTS

keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Tällä hetkellä en oikeasti tiedä mitä tänne kirjoittelisin saatika kuvailisin. Tänään tartuin pitkästä aikaa kuitenkin rohkeasti kameraan ja pakotin Aatunkin ottamaan muutamat kuvat - mistäs muustakaan kuin itsestäni, haha! Mun päässä ei oo viime aikoina pyörinyt mitkään muut jutut, kuin työt ja kämpän raivopäinen metsästys. Tänään käytiin taas yhtä kämppää katsomassa ja oon taas aivan rakastunut... Ikkunalauta (siis tästä on muodostunut mulle joku "must have"-juttu), tummat puiset lattiat, vaatehuone ja mielettömät näkymät (tai siis niin mielettömät, kuin Kouvolan harmaassa keskustassa nyt voi olla). Mulla on koko ajan perhosia vatsassa, kun mietin näitä muuttojuttuja ja en oo viime päivinä oikeesti muusta puhunutkaan. Olkaa onnellisia, että ette oo mun kavereita ainakaan tällä hetkellä, kun vaahtoan näistä 24/7 :-D 

Asukuviakaan ei omaksi harmikseni ole tullut otettua, kun töihin pistän lähinnä vain mukavia perusvaatteita, eikä ne tuskin inspiroi tai kiinnosta ketään. No, välillä on tämmösiä kausia ja silloin bloginkin täytyy mukautua siihen sen hetkiseen elämäntilanteeseen. Muutamia juttuja kuvailin tänään vähän tässä kotona, joten pääsen edes vähän postailemaan vaatejuttujakin pitkästä aikaa. Siihen asti, moimoi! :)

IMG_0950 IMG_0861 IMG_0887 IMG_0849 IMG_0820

24 kommenttia:

  1. Ollaan kans kaverin kanssa muuttamassa kimppakämppään kesän ajaksi, ja höpötetään kans vaan et mitä kaikkea sinne pitää hankkia ja miten sisustetaan sitä etc :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ehkä maailman parasta kun pääsee kunnolla vaahtoamaan jonku kaa sisustus/muuttojutuista!! :D

      Poista
  2. ihania kuvia♥
    Hei how cool is that, sä asut kouvolassa :D olis ihan mahtavaa nähdä sut jossain kaupungilla pyörimässä ja tulla juttelemaan, oot niin mahtava ihminen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Haha awww, tuu ihmeessä moikkaamaan jos törmätään! :-)

      Poista
  3. Haha ihania kuvia! :-)

    VastaaPoista
  4. söpöi kuvia :-) herkullisen näkösiä donitseja <3

    VastaaPoista
  5. Oot söpö! :) mistä on muute toi ihana sänkypääty?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hennan tekemä :)

      Poista
    2. Awws kiitos :) Ite oon tehny, niinku Viia kerkeskin jo vastata!

      Poista
  6. Oih ihania kuvia! <3

    VastaaPoista
  7. Hei minkä kokoinen se sun asosin valmistujaismekko oli? Oon nyt ite tilaamassa sieltä mekon enkä osaa päättää kokoa, kun ei oo oikein sit enää aikaa tilata uutta paremmankokoista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tais olla S-kokoa ja siinä kun oli se rypytysjuttu takana, niin ois menny kyllä varmaan L-kokosellekkin :) Asoksella on mun kokemuksien mukaan aika peruskoot, eli ei mun mielestä tarvii kauheesti miettiä, että pitääkö ottaa normaalia isompaa tai pienempää.

      Poista
    2. Ai okei, eikun mietein vaan että mikä niistä uk:n kokoista vastais parhaiten S- kokoa :D kun mittataulukon mukaan mun pitäis ottaa uk10, mutta keskustelupalstoilla taas sanotaan että uk8 vastais jo 36-kokoa.

      Poista
  8. Moi Henna!

    Kirjottelit kuukausia sitten e-pillereistä ja niiden tuomista ongelmista. Oon syönyt yazeja kohta kaks vuotta, ja nyt viimeisen vuoden elämä on ollu yhtä tunteiden vuoristorataa. Ensiks ajattelin mielialanmuutosten, kiukutteluiden, itkeskelyjen yms johtuvan vaan nykyisestä stressaavasta elämäntilanteesta, mutta pari päivää sitten mieleen tuli sellanen ajatus, että josko tää kaikki oliskin (ainakin osiks) e-pillereiden syytä? Koko ajan sellanen olo kuin olis jossain sumussa..

    Kysymys onkin nyt siis se, että syötkö vielä e-pillereitä vai uskalsitko lopettaa ne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Joo mulle tuli myös ihan noita samanlaisia oireita silloin ja katosivat melkein samantien, kun lopetin pillerit. Kävin lääkärissä niistä ja ajattelin kyllä silloin ottavani toiset pillerit tilalle, mutta meni maku koko touhusta kun oli niin huono lääkäri kyseessä (ei kysellyt multa mitään, vaan määräsi tosta noin uudet pillerit) :-D Tällä hetkellä mun ei edes tee mieli ottaakkaan niitä enää uudestaan käyttöön, koska oon kattonu ja lukenut niin paljon kaikkia dokumentteja, uutisia ym. niiden huonoista puolista, että ei oikein houkuttele enää enkä ole oikeestaan edes kaivannutkaan niitä koko tänä aikana. Kannattaa sunkin varmaan kokeilla vaihtaa taikka lopettaa kokonaan ne, jos johtuiskin noi kiukuttelut niistä :-)

      Poista
    2. Oorrait, enköhän mäkin noi lopeta kun oon saanu liuskan syötyä loppuun :D Onks sulle tullu mitään oireita lopettamisen jälkeen? Esim iho menny huonompaan kuntoon yms..

      Poista
    3. Ei oo tullu mitään oireita, paitsi hikoilin enemmän silloin ensimmäiset kuukaudet kun lopetin ne :-D Oletin ainakin johtuvan siitä lopettamisesta, kun ei oo ennen mitään semmosta ollut ja kesti vain jonkun 2kk! Ainut on vaan se, että mulla siirtyy edelleenkin menkat joka kuukausi aina muutaman päivän eteenpäin :-D Kohta varmaan 2kk mennyt eteenpäin, kun on niin paljon siirtynyt. Mutta kylhän se kestääkin kropalla jonkun aikaa palauttaa takasin se normaali tasapaino!

      Poista
  9. Jos ei mene liian henkilökohtaiseksi niin saako kysyä millaista ehkäisyä sitten käytät? Ymmärrän täysin jos et halua vastata x) mietin vaan itekkin noiden pillereiden lopettamista niin olisi kiva kuulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä toi kysymys näiden menkka/e-pilleri juttujen jälkeen enää kamalan henkilökohtaseks mene, haha... :-D Kortsu on ollu käytössä sen jälkeen!

      Poista
  10. Nyt kun ollaan päästy jännän äärelle eli kuukautiskeskusteluihin niin mitä tarkottaa että sulla siirtyy joka kuukaus muutaman päivän eteenpäin? Kierto pitenee kierto kierrolta parilla päivällä? Oon kans lopettanu pillerit vuos-kaks sitten, jonkin aikaa oli kyllä kierrot luokkaa 27-45 pv mut nyt on tasoittunut. Ah luonnollisuus, mikä ihana olotila!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis jos vaikka tässä kuussa on alkanu 15.päivä, niin ens kuussa saattaa alkaa vasta 25.päivä, mut koko ajan on onneks pienentyny toi harppaus niiden alkamisen välillä ja nyt alkaa pikkuhiljaa olla normaaleis jo :-D Joo siis niin ihanaa kun jätti ne pois!! Oon niin luulosairas, et oisin pelänny niitä kaikkia tauteja vaan mihin ne pillerit on yhistetty....

      Poista