RANDOM FAKTOJA JA MIELIPITEITÄ

perjantai 2. toukokuuta 2014

IMG_9541

- Oon ihan äärettömän huono "small talkissa". Sehän ei muutenkaan ole mikään suomalaisten vahvuus, mutta mä oon kyllä keskivertosuomalaista huonompi tässä :-D Musta saa tämän takia varmasti helposti tosi ujon tai hiljaisen kuvan, mutta todellisuudessa en vain välttämättä yksinkertaisesti keksi mitään sanottavaa ja nykyään olen onneksi jo ihan sinut tämän asian kanssa, enkä jaksa stressata siitä. Ujo en siis ole, enkä pelkää uusien ihmisten parissa olemista tai suuni avaamista, mutta mulla on vaan aika usein vähän hitaammat kommunikointitaidot, jos ihminen ei ole tietynlainen. Riippuen toki ihmisen samanhenkisyydestä ja samoista kiinnostuksen kohteista, sillä joidenkin vähän tuntemattomiempien kanssa juttua tulee ihan ilman mitään ongelmia!

- Leipäjuusto on yksi mun suurimpia ruokarakkauksia<3

- Mä en kestä tekemättömyyttä. Mua ahdistaa se mun itseni kohdalla, sekä myös mun ja Aatun parisuhteen kohdalla. Tekemättömyys ja siitä johtuneet riidat on viime aikoina ollutkin aika paljon tapetilla, kun kumpikaan ei olla oltu töissä tai kouluissa. Ei ole kauhean helppoa keksiä joka päivälle jotain järkevää ja hyödyllistä tekemistä. Pystyn ja osaan kyllä nauttia laiskottelupäivistäkin, mutta ahdistun helposti, jos en saa vaikkapa kahteen päivään mitään järkevää aikaiseksi. Nyt onneksi pääsin sinne töihin, joten on taas pari riitaa vähemmän!

- Vihaan sitä, kun monet bloggaajat postaa erillisiä "sneak peek":kejä jostain asusta ja kertovat julkaisevansa kunnon kuvat myöhemmin. Siis miksi?! Olen aina ajatellut, että näin tehdään kiireen takia ja kun on pakko postata jotain. Miksi ei vain postaa sitä koko asua kerralla sitten kun on aikaa? Sen ymmärrän hyvinkin, jos vaikka näyttää vilauksen jossain "everyday photos"-tyylisessä postauksessa jostain asusta tai ostetusta tavarasta ym., josta haluaa vielä myöhemmin tehdä tarkemman postauksen. Mutta se, että erikseen läimäisee yhden tai kaksi kuvaa ja kertoo näyttävänsä loput asusta myöhemmin? En tajua.

- Mä kiinnitän tosi paljon ja tosi helposti huomiota mun ympärillä pyörivien ihmisten käyttäytymiseen ja koen huomaavani aika helposti jos joku ei ole mm. aito, oma itsensä tai tutustumisen arvoinen. Mulla on aika hyvä ihmistuntemus.

IMG_9520

- Mä en ymmärrä niitä pariskuntia tai pariskunnan toisia puolia, jotka suhteen alettua hylkää kaverinsa ja siinä samalla myös itsensä ja alkaa elämään vain sille parisuhteelle. Tietenkin se alkuhuuma kuuluu jokaiseen uuteen suhteeseen, mutta puolen vuoden jälkeen se ei mun mielestä ole enää mikään selitys. Vaikka poikaystävä tai aviomies olisikin samalla myös paras kaveri, niin mä oon sitä mieltä, että jokainen tarvitsee myös suhteen ulkopuolisen parhaan kaverin. En ymmärrä sitäkään, että miksi ulkonäöstä huolehtiminen ja laittautuminen stoppaa joillain seurustelun myötä.

- Tyhmät ihmiset saa mun veren kiehumaan. En tarkoita tällä mitään kirjaviisautta (toki tietyt jutut on aikuisen ihmisen tiedettävä), vaan elämän viisautta, joka kantaa mun mielestä pidemmälle, kuin kymppirivistö todistuksessa. Vihaan myös sellasta tyhmän esittämistä, mitä jotkut tytöt harrastaa etenkin poikien edessä.

- Oon kunnon pelkuri. En oo koskaan tykännyt niistä autiotaloissa käynneistä sun muista, mitä etenkin nuorempana kaikki harrasti. Pelkään pelkäämistä tosi paljon :-D

- Mä en oikein ymmärrä liian vaatimattomia ihmisiä. Toki pieni vaatimattomuus on ihan kohdallaan, mutta etenkin aikuisten ihmisten kohdalla en tajua liika vaatimattomuutta. Ymmärrän kyllä sen, että monille se ei ole helppoa ja omien hyvien puolien myöntäminen tai sanominen voi olla vaikeaa, mutta itse ainakin tämän melkein 20 vuoden aikana olen jo oppinut omat hyvät sekä huonot puoleni, enkä pelkää niiden sanomista ääneen. Itseään vähättelevät ja herjaavat ihmiset on mun mielestä outoja. Itseironiaa täytyy tietenkin olla, mutta jotkut vetää sen liiallisuuksiin.

- Mun tekee nykyään koko ajan mieli katsoa "Taru sormusten herrasta"-trilogia uudestaan, vaikka vasta katsoin ne kaikki. Se on vaan niin hyvä, että haluaisin pyyhkiä sen pois mun muistista ja voida katsoa uudestaan ensimmäistä kertaa.

IMG_9544

- Voisin pistää BBQ:ta ja fetaa kaikkeen. Niin hyviä ja sopii kaikkeen<3

- En ole yleensä pitkävihainen ihminen, mutta mä tarvitsen aika pitkän rauhoittumisajan riidan jälkeen. Aatu taas on aika äkkiä fine, eikä tarvitse mitään sellaista pitkää itsensä kokoamista. Aatu onkin monesti sanonut mulle riidan jälkeen, että oonpa mä pitkävihainen, kun sovintojen jälkeen vieläkin mökötän jonkun aikaa. Mä taas olen yhtä monta kertaa vastannut, että en oo pitkävihainen, vaan en vain pysty vaihtamaan vihasta tai surusta iloiseen heti sovinnon tehtyä.

- Oon varmasti maailman paras alennushaukka. Oikeesti. Niin hyvä, että kohta lähtee katto pään päältä.

- Riidellään Aatun kanssa aika paljon. Pieniä ja "turhia" riitoja enimmäkseen, mutta viikoittain ja välillä päivittäinkin saatetaan riidellä. Välillä tosin on kausia, kun ei riidellä juuri yhtään ja kaikki on niin ihanaa. Suurin syy tähän on ehkä se, että etenkin mä sanon tosi helposti mua ärsyttävät asiat ääneen, enkä halua alkaa paisuttamaan niitä oman pään sisällä tai tyttökavereiden kanssa juoruten. Tietenkään kaikkea en Aatulle kuitenkaan ääneen sano ja niitä puin joko oman pääni sisällä tai parhaimpien kavereiden kanssa, mutta suuren osan kuitenkin. Tätä mä olenkin pitänyt aina meidän suhteen hyvinvoinnin mittarina, eli jos me ei enää jakseta riidellä ja sanoa harmittavia/ärsyttäviä juttuja toisillemme ääneen, niin sitten on jotain vialla. Ei-riitelevät pariskunnat on mun mielestä outoja ja musta on vaikea uskoa, jos joku sanoo riitelevänsä poika- tai tyttöystävänsä kanssa tyyliin kerran puolessa vuodessa. Ehkä me vain ollaan Aatun kanssa sitten se toinen ääripää niiden kerran vuoteen riitelevien kanssa :-D Vaikka voisi luulla, että usein riitely on tosi raskasta ja rasittaa suhdetta, niin yleensä se toimii meillä ihan päinvastaisesti, eli tosi puhdistavana. Riippuen toki ihan riidan laadusta ja joskus päivittäin tai viikoittain riitely kyllä ottaa aika koville.

- Mun musiikkimaku on aika laidasta laitaan, mutta heviä ja sellasta hirveen raskasta musiikkia en pysty kuuntelemaan. Nykyään kuuntelen tosi paljon jotain iskelmiä ja jos joku musiikki mua tällä hetkellä rentouttaa, niin iskelmät :-D Kolmas nainen, J. Karjalainen, Eppu Normaali sun muut on aina etenkin kevään ja kesän tullen ihan lemppareita, haha. Nämä on myös ainoita, mihin en ole vieläkään kyllästynyt, vaikka koko elämäni ajan näitä on soinut kotona sekä auton radiossa!

42 kommenttia:

  1. Anonyymi2/5/14 13:53

    eikä, oot tosi samanlaine kun mä! :-D toi small talk -juttu oli kuin mun suusta, mä vaan oon vielä plussana siihen pikkasen ujo. Lisäksi toi "pelkään pelkäämistä" - niin mäkin! ja sitten toi tyhmät ihmiset, tekeekö sun koskaan mieli mäjäyttää nyrkillä tällasia ihmisiä kasvoihin? :-DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ai että tekeekö! :-D Välillä sitä vaan miettii, että onko niillä korvien välissä se vika vai kasvatuksessa vai onko jotkut vaan niin tyhmiä tai ilkeitä muuten vain. En vaan voi käsittää joitain ihmisiä ja heidän tapojaan tai arvojaan :-D

      Poista
  2. Toi sneak peek juttu on ihan totta! Ne on lähinnä vaan ärsyttäviä postauksia..

    VastaaPoista
  3. Älä huoli, kyllä täälläkin riidellään useemmin kuin kerran puolessa vuodessa! :-D Ei ehkä ihan päivittäin, mutta useemman kerran viikossa kuitenkin. Mäkin oon ollut huolissani, että onkohan tää ihan normaalia riidellä näin usein, mutta näin meilläkin. Haha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha hyvä kuulla että muillakin nousee desipelit kattoon parikin kertaa viikon aikana... Meijän naapurit varmasti tietää jo suurimman osan meidän riitojen syistä :'D

      Poista
  4. Kiva postaus! Näiden juttujen perusteella oot tosi samanlainen kuin mä, vaikka noiden ruokajuttujen kanssa meneekin ihan päinvastoin: en voi sietää fetaa tai leipäjuustoa, bbq:stakaan en välitä :-D !
    Anyways tosi kiva postaus lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, kiitos! Eikä, miten et tykkää mistään noista?! Parhaita herkkuja :-D

      Poista
    2. En tiiä, vaikka kuinka oon maistellut niin en vaan tykkää :-D vaikutat just sellaselta keneen olis kiva tutustua! Hassua että oon nähnyt sut vaan kerran, vaikka molemmat ollaan samalta paikkakunnalta... :D

      Poista
    3. Hihii, ihana kuulla! Joo siis mäkään en oo tainnut ku kerran nähdä vilaukselta sut jossain täällä :-D Ehkä me voitais joku kerta käydä vaikka kahvilla jutustelemassa!

      Poista
    4. Olis kyllä niin kiva tutustua! :-D Oon vaan turhan ujo uusien ihmisten kanssa aina :(

      Poista
    5. Harva suomalainen nyt mikään älyttömän sosiaalinen onkaan uusien ihmisten kanssa! :-)

      Poista
  5. Tää on niin totta!! "En oo pitkävihainen, vaan en vain pysty vaihtamaan vihasta tai surusta iloiseen heti sovinnon tehtyä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No älä! En ymmärrä Aatua, miten se on jo sekuntti sovinnon jälkeen yhtä hymyä :-D

      Poista
  6. Tää on niin totta!! "En oo pitkävihainen, vaan en vain pysty vaihtamaan vihasta tai surusta iloiseen heti sovinnon tehtyä."

    VastaaPoista
  7. Anonyymi2/5/14 16:13

    Elän onnellisessa parisuhteessa, ja asia jota toivon enemmän kuin mitään, olisi ystävät. Lapsuudesta asti kun on elänyt ja varttunut narsistiystävän polkemana, on oikeiden ystävien hankkiminen todella vaikeaa olemattoman itsetunnon ja luottamusongelman vuoksi. Susta saa blogin kautta niin kadehdittavan täydellisen kuvan, sellaisen, jollainen mäkin haluaisin olla. Ihana parisuhde, mutta hyvän päivän tuttujen lisäksi on se oma tuttu, turvallinen, pieni ja vakaa ystäväporukka, jossa ei tarvitse pelätä joutuvansa hylätyksi. Mä toivon kaikkea hyvää sulle, rakastan sun blogia ihan älyttömästi. Ihanaa uppoutua lukemaan tätä ja unohtaa hetkeksi oman elämän murheet. Sä vaikutat niin upealta ja ihanalta ihmiseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi2/5/14 22:08

      Sama täälläkin! Oon niin kateellinen Henna sulle tässä asiassa. Mä kaipaan edes sitä yhtä hyvää ystävää, jonka kanssa voisi viettää vapaa-aikaa, pitää tyttöjen iltoja ja juoruta tyttöjen juttuja... Ennen mulla olikin tällainen tyttöporukka mutta siinä vaiheessa kun muut eroaa ja lopulta itse on ainoa seurusteleva, jätettiin mut porukan ulkopuolelle. Ei se kertaheitolla tapahtunut vaan pikku hiljaa alettiin vähentämään yhteydenpitoa ja lopulta mut unohdettiin. Eli kyllä se välillä näinkin päin menee eikä aina niin että se seurusteleva unohtaisi kaverina. :)

      Poista
    2. Eka ano: Voi kiitos paljon ihanista sanoista<3 :') Blogin kautta on helppo saada ihmisestä tosi täydellinen kuva, sillä harva julkaisee niitä epäonnistuneita kuvia, jossa näyttää ihan rumalta ja harva kertoo niitä vastoinkäymisiä mitä joutuu joskus päivittäinkin kohtaamaan tai huonosta itsetunnosta. Ja hei, maailmassa on niin paljon ihania ihmisiä, että uskon että säkin löydät vielä oman pienen tärkeän ystäväpiirin, kunhan päästät ihmiset lähelles ja luotat ihmisiin :-) Läheskään kaikki ihmiset kuitenkaan ei ole niitä pahoja ja elämä on liian lyhyt sille, että antais joidenkin ihmisten vaikuttaa suhun noin negatiivisesti! Tsemppiä ja kaikkea hyvää sullekkin :)

      Toinen ano: Eikä, onpa tyhmää tommonen :-( Mä vihaan sitä niin paljon, kun joillain ihmisillä on niin tietyt ennakkokäsitykset seurustelevista ihmisistä joko oman kokemuksen tai oletusten perusteella. Parisuhteita on yhtä monenlaisia, kuin on ihmisiäkin ja musta on sääli, että jotkut sitten tekee tommosta :/

      Poista
  8. Kiva postaus!:) Me ollaa ihan samanlaisia mun poikaystävän kaa tossa riitelyjutussa!! Mua ei oo ikinä riitely oikeestaan häirinny, enkä ymmärrä niitä, jotka on sitä mieltä et suhde on huono jos riitelee paljon. Musta riitely on ihan fine ja nimenomaan puhdistaa ilmaa:D en myöskään tajua jos joku pari riitelee vaan kerran puolessa vuodessa...outoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimenomaan! Siis se riitelyhän kertoo myöskin siitä, että asioista puhutaan ja halutaan puida asiat halki :) Tietenkin taas on kuitenki niitä poikkeuksia, kuten vaikka että toinen ryyppää koko ajan ym. ja siitä sitten riidellään ja mitä näitä nyt on :-D

      Poista
  9. Anonyymi2/5/14 16:54

    Ihanaa kun joku sanoo suoraan kuinka paljon riitelee poikaystävän kanssa!! Ärsyttää niin ne "ei me riidellä ikinä" ihmiset... itsekkin olen miettinyt onko tää näin usein riitely ihan normaalia parisuhteessa mutta "kiva" että muutkin riitelee usein:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis kun mulla ei oo yhtäkään sellaista kaveri pariskuntaakaan, jotka ei riitelis ees kerran kuukauteen, niin siksi musta on niin hirveen vaikee uskoa, että sellasia riidattomia parisuhteita voisi olla! :-D Haha riidat kunniaan!!

      Poista
  10. Voi täällä myös yksi joka riitelee poikaystävän kanssa ihan samalla lailla! Ja samaa mieltä myös edellisen anonyymin kanssa juurikin siitä että kerrotaan rehellisesti :D

    VastaaPoista
  11. Täällä ei-riitelevän parisuhteen toinen puoli. Kuukauden päästä 2,5 vuotta suhdetta takana ja riitelyä tasan nolla kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis eikö edes mitään kinastelua vaikka ruokakaupassa tai liikenteessä, mistä tulee jonkunlaista pientä riitaa? Ja sori jos utelen, mutta näettekö kuinka usein/asutteko yhdessä ja eikö teitä koskaan ärsytä toisen tapa, naama tai mikä tahansa? Mä nimittäin puran välillä Aatuun jotain muitakin kiukkuja, kuin siihen liittyviä, heh! Kuulostaa niin uskomattomalta tommonen lepposuus! :-D

      Poista
    2. Välil saattaa ol pientä kinasteluu siitä, ko tulee erimielisyyksii. Mut harvemmin niitäkää! Ei asuta vielä yhdessä, asutaan 20km päässä toisistamme ja nähdään yleensä vain viikonloppuisin, välillä arkisin tupakan merkeissä.. Ehkä joskus ärsyttää toisen naama ja tavat. Ja mul on tullu se, ett purkaan mun kiukkuu äitiin enemmänkin.. :DD

      Poista
    3. Anonyymi3/5/14 19:22

      Itse elin 3 vuotta kaukosuhteessa. 50km välimatkaa. Muutimme samankaton alle. Ero 3 kuukaudessa. Mikään ei onnistunut/auttanut enää :/ Silloin kun suhde oli paremmassa kunnossa, emme juurikaan riidelleet.... /:

      Poista
    4. Viia: No joo toi välimatka ja harvemmin näkeminen varmasti vaikuttaa jonkun verran myös! Aatun intissä olon aikana mekään ei riidelty juuri yhtään, kun nähtiin vain viikonloppusin ja joskus ei edes silloinkaan :)

      Anonyymi: Yhteenmuuttaminen on kyllä aika koettelu ja siinä tulee tosi paljon riitoja, kun totuttelee siihen toisen naaman näkemiseen joka päivä, toisen tavaroiden sietämiseen ja samalla myös siihen omassa kämpässä asumiseen jonkun kanssa... :-D

      Poista
  12. Anonyymi2/5/14 18:51

    ei liity tähän mutta ajattelin tilata samanlaisen takin kun sulla sheinsideltä. (se missä on nahkaiset hihat ja muuten vaalea) mutta olen kuullut että koot ovat normaalia pienempiä. mitä kokoa se sun on ?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm mulla on se tällä hetkellä porukoilla varastossa, mutta muistelisin sen olevan S-kokoa! Ja on joo vähän naftimpaa kokoa, eli mitään paksuja turjakkeita ei kamalasti sinne alle mahdu, mutta ohuemman paidan kanssa mahtuu oikein hyvin :)

      Poista
  13. Ihana postaus Henna <3

    VastaaPoista
  14. Anonyymi3/5/14 15:19

    jotku blokkarithan tekee tota sneek peakeilyä yksinkertaisesti siks että ne haluaa pitää "lukijoita jännityksessä" ja sellasessa pienessä vireessä ja odotuksessa säännöllisesti, se on niille joku mielenkiinnon ylläpitohomma. paljastetaan vähän mut jää arvotukseks millanen vaate on päällä. itsekkään en siis kyseistä tapaa ymmärrä:D mut noin se taitaa mennä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi3/5/14 15:20

      *bloggarit, ennen ku vaikutan tyhmältä:D

      Poista
    2. Siis niin outoa :-D Mua vaan ärsyttää ne niin paljon, että vähänkin epämielenkiintoisemmat asupostaukset samasta asusta niiden sneak peakkien jälkeen skippaan saman tien!

      Poista
  15. Anonyymi3/5/14 19:23

    Iskelmät ym. suomaliset musiikit kuulee EHDOTTAMASTI kuuluu suomen kesään. Varsinkin juhannukseen.!

    VastaaPoista
  16. Löysin sun blogis vasta hiljan, ja silloin mulla ei ollut aikaa sen enempää tätä. Äsken muistin tän koneen kätköistä ja rupesin sit ihan kunnolla lueskelemaan ja ai että minkä blogi helmen olinkaan löytänyt! ♥ Sun tyyli on ihan täydellinen! voisin kotiuttaa kaikki sun vaatteet, jos päätät luopua niistä niin lahjoita vaan mulle, haha! :D
    Lisäks sun blogi on täynnä toinen toistaan ihanampia kuvia, varsinkin sun asukuvat on ihan huippua! Itselle tuo laadukkaat kuvat on tärkein kriteeri uusia blogeja bongaillessa! :) Vaikutat myös ihmisenä hyvin samankailtaselta, ja sut olis huippua tuntea ihan oikeasti! Kaima! Ei epäillystäkään ettenkö jäisi lukemaan tätä innolla jatkossa!

    Kurkkaisithan myös mun blogia ja heittäisit vaikka mielipidettä! (:
    http://hennankengissa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon ihanista sanoista!<3 Ihanaa kuulla, että tykästyit ja jäät seurailemaan! Tälläset kommentit antaa aina lisäpuhtia etenkin tälläisinä aikoina, kun ajan ja säiden takia bloggailu ei meinaa oikein rullata entiseen malliin :-D

      Poista