TOMAATTINEN SIPULIKEITTO

tiistai 14. lokakuuta 2014

Eilen tuli kamala himo keittoihin. En ole koskaan tehnyt minkäänlaisia soppia tai keittoja itse, vaikka ne näköjään on maailman helpoimpia ja samalla super herkullisia ruokia! Mulle tulee aika usein nykyään sellaisia kyllästymisiä lihaa kohtaan, ettei tee yhtään mieli mitään lihaa oikeastaan missään muodossa (pulled pork tosin kelpaa aina!!) eikä lohta aina raaskisi ostaa ja pakastekatkaravut ei maistu useinkaan kamalan hyviltä. Tälläisinä kyllästymisen hetkinä kasviskeitot on ihan loistava vaihtoehto, koska jotenkin kummasti tämäkin litku sai mahan täyteen! Nälän tunne ei ehkä tälläisten keittojen kanssa pysy yhtä kauaa poissa, kuin joidenkin lihaisien ja tuhdimpien ruokien kanssa, mutta eikös se niin pitäisi syödäkkin, että pienempiä annoksia ja useammin?

IMG_1168 – kopio

Klikkailin siispä itseni Valion sivuille ja löysin tämän reseptin tomaattisesta sipulikeitosta. Tein lähestulkoon ohjeen mukaisesti, mutta jätin perunasosejauheen pois, puristin valkosipulin kynsiä joukkoon ja valkosipuli tuorejuuston tilalle laitoin kermaa, koska teki mieli todella kermaista soppaa. Joten tässä on mun hieman muunneltu versio Valion ohjeesta:

1 rkl      Oivariinia
2 isoa     sipulia
8 dl        vettä 
2 kpl      kasvisliemikuutiota
1 tlk       tomaattimurskaa
4 dl        kermaa
3 kpl      valkosipulinkynsiä

Mausteiksi pippuria, suolaa ja kuivattua valkosipulisilppua. Koristeeksi (ja tietenkin myös syötäväksi) basilikaa ja krutonkeja. Ihan mielettömän hyvää ja ihanaa vaihtelua niihin meidän talouden perusruokiin!

IMG_1180 – kopio

2 kommenttia:

  1. Naaam. Näyttää niin hyvältä. Kivaa vaihtelua omaan lemppariin basilikaiseen tomaattikeittoon, pakko siis kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo suosittelen! On ihan mielettömän hyvää :)

      Poista