LONG TIME NO SEE

torstai 23. huhtikuuta 2015

Moikka taas pitkästä aikaa! Onko mulla enää lukijoita siellä, haha. En muista milloin olisi viimeksi ollut näin pitkä tauko blogista, joten lienee sanomattakin selvää, että tähän touhuun on ihan mielettömän hankalaa taas päästä kiinni. Kokeillaan nyt kuitenkin, sillä pienoinen hinku olisi tulla näyttämään teille tätä uutta kämppää ja kaikkia kivoja juttuja mitä olen hankkinut ja saanut.

Tämä viimeisin kuukausi on vieläkin mennyt vähän totutellessa muuttuneeseen elämäntilanteeseen, töitä tehden ja paljon kavereita nähden. Kesälle on paljon jo suunnitelmia ja koko ajan on sellainen odottava fiilis, kun tietää miten paljon kaikkea kivaa on tiedossa. Mulle kuuluu siispä todella hyvää ja toivon pystyväni pitää blogin vielä jollain tapaa matkassa mukana. Nyt kun ei ole sitä tuttua ja helppoa hovikuvaajaakaan enää, niin asukuvienkinkin otto on vähän nihkeämpää, mutta keväällä ja kesällä sekin into saa taas uutta tuulta siipien alle. Eipä mulla tosin viime aikoina kovinkaan mielenkiintoisia asuja ole ollutkaan, vaan melkoisen mukavuudenhaluisella meiningillä ollaan painettu eteenpäin!

IMG_8245 IMG_8247

Sain Rosariumilta aivan ihanan kevätkassin, mistä löytyi tämän ihanan tuoksuisen JOIK-kynttilän lisäksi myös JOIK-huulirasva sekä aivan mun tyylinen lyhty, josta kuvaa varmasti vielä myöhemmin!

IMG_8218
IMG_8187IMG_8195 IMG_8140 IMG_8255 IMG_8211

26 kommenttia:

  1. Ootteko eronnu sun poikaystävän kanssa??

    VastaaPoista
  2. Jes, ihanaa lukea sun juttuja taas, kaipasinkin jo sun postauksia!:)

    VastaaPoista
  3. Hei aivan ihanaa että jatkat sun blogia!! Sä oot monen vuoden ajan kuulunu mun lempparibloggareihin, nii et viime aikoina haikeena mietinkin aiotkohan viel jatkaa postailua... :D Tietty ymmärrän hyvin miks oot pitäny taukoo ja siks toivotanki hurjan paljon jaksamista ja tsemppiä sulle kaikkien muutosten keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten ihana kuulla!<3 Yritän nyt tsempata tämän kanssa, mutta jotenkin päivät vaan hujahtaa ohi ja huomaankin että taas on puoltoista viikkoa mennyt tästäkin postauksesta... :-D En voi muuta kuin ihmetellä miten joskus pystyin päivittämään jokatoinen päivä helposti haha!

      Poista
  4. Täällä ollaan kuulolla vielä! :)

    VastaaPoista
  5. Sun sisustustyyli on vaan niiiiin omaan mieleen! Ihania pieniä yksityiskohtia <3 ps. Mulla on toi sama kimono ja se ihanin ikinä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha ihanaa! Toi on kyllä tosi kiva! Vielä kun vähän lämpenis säät niin pääsis kunnolla käyttämään :-)

      Poista
  6. juu asunnosta postausta kiitos! :)))))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tulossa jossain vaiheessa! :)

      Poista
  7. Kiva kuulla susta! :-))

    VastaaPoista
  8. Oon oottanu kyrpä otassa kyllä nyt melkee 2 kuukautta, että milloin postaat. Ei helvetti. No onneks se tuli vihdoin sieltä. Nyt vaan paljon postauksia lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voiei ihana :-D Yritän yritän, mut en vaan tajua miten tästä touhusta on tullut näin vaikeeta haha!

      Poista
  9. Sun vaikuttaa näiden kuvien perusteella ihanalta! Lisää jään ootteleeen! :) Oon just muuttamassa, nii ihana saaha inspiraatiota! Tsemppiäää Henna! :) x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Hanna, ihana kuulla! :-)

      Poista
  10. Heei huippua että jatkat!! Mistä on muuten tuo neljännen kuvan ihana neule? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tätä jatkamiseks voi sanoa, kun tahti on tämä... :Dd Se on Sheinsidelta!

      Poista
  11. Täällä ollaan edelleen :) Uuteen elämäntilanteeseen tottuminen vie aikansa ja samalla tutuksi tulleet rutiinit usein muuttuu, joten ei ole ihmekään, että blogissa on nyt ollut pientä taukoa. Tsemppiä siis ja mukavaa kesänodotusta, varmasti on huippu kesä tulossa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis tää yllätti kyl ihan täysin miten paljon omat rutiinit ja se tietty rytmi muttui eron jälkeen! Onneks on alkanut jo tasaantua ja löytyä se uudenlainen rytmikin taas :-) Kiitos paljon ihanasta kommentista ja ihanaa kesänodotusta sullekkin!<3

      Poista
  12. Anonyymi5/5/15 19:17

    mistä toi pöytä on? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalat ikeasta ja lasilevy teetätetty, mutta ikeasta löytyy niitäkin valmiina :)

      Poista
  13. Mistä toi vikan kuvan ihana taulu on hankittu?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehykset ikeasta, mutta maalattu kuparispraylla ja kuva on netistä löydetty, jonka teetätin ifolorilta :)

      Poista